Seitsemisen kansallispuisto



Pääsiäinen ja Seitseminen.... Siinäpä sointuva yhdistelmä joten sinne ja eka yövaellus tänä keväänä toteutui...

Olenhan tuolla aiemminkin käynyt mutta nyt kun kevät ei vielä ole loistossaan, yöpakkaset on voimissaan ja taivaalta jopa hetken tihkutti luntakin niin tämä reissu oli erilainen.

Kartoissa ja opasteissa annettu kiertosuunta ei tällä kertaa osunut omiin intresseihini joten kiersin sen vastapäivään. Viitat joita polkujen risteyksissä on, ovat kuitenkin vain kartoissa annettuihin suuntiin jonka vuoksi välistä piti haroa tukkaa jotta mihin päin lähtisi. Ehkäpä tuon vuoksi matkaa kertyi n. 28 km.

Reissu oli kuitenkin erittäin antoisa sillä siellä näki jälleen sen monimuotoisuuden luonnossa, jonka juuri tämä kansalĺispuisto voi tarjota. Joutsenten soidinmenoja, majavien aikaansaamia tuhoja jokivarressa ja luonnon heräämistä. Yritin jotain niistä vangita kamerani avulla iloksenne.

Laavuilla ja annetuilla tulipaikoilla siistiä ja hyvin hoidettua sekä rauhallista.

Ei kai tuollaista paikkaa voi kuin kehua. Sen olivat niin monet muutkin huomanneet kun ihmisiä risteili metsissä. Hyvin on otettu valtiovallan asettamat rajoitukset vastaan sillä ei joukkokokoontumisia näkynyt ja toisensa sivuutettiin jälleen tervehtien mutta "turvaväli" pitäen.


























































Kommentit