Joutsijärvi



Kivinen ja juurakkoinen reitistö jota en välttämättä odottanut, oli edessäni kun tein yövaellus reissun Joutsijärvelle, Ulvilaan ... Reissu joka lähti käyntiin pilvipoutaisessa säässä , osoitti kuinka äkkiä sää voi muuttua kun taivas repesi ja vettä alkoi satamaan oikein maahan asti.

Sitä myöten myös kivikkoinen ja juurakkoinen polusto muuttui tietenkin liukkaaksi ja petolliseksi, mutta selvisin siitä yöksi kuitenkin Kakkurin laavulle , Kakkurijärven rannalle jossa viritin nuotion joka kuivasi vaatteeni ja uni maistui laavulla. Sahaa olisin kaivannut laavun puuvajaan, mutta kirves sieltä löytyi. Kaksi autiotupaa ennen tätä laavua olivat molemmat jo varattuja joten ne piti sivuuttaa. Muutoinkin reitillä oli väkeä yllättävän paljon jo lauantaina vaikka vettä satoi.

Paitsi nuo polut ja maastot sekä niiden haasteellisuus, myös reitistön erikoisuus kaksi venettä eri salmissa, joita sai ketjulla vetää ja siten siirtyä rannalta toiselle, olivat haasteellisia nekin.

Toinen päivä jatkui edellisen kaltaisena , hyvin haasteellisena, mutta siitäkin selvisin pienin vammoin kaaduttuani eräällä kohdin niin että korvasta alkoi verta vuotamaan.

Yhteensä reilu 30 km vaellus toi eteeni kauniit ja jylhät maisemat. Suosittelen reittiä mikäli haet vaelluksellesi haastetta.









































































Kommentit