Lakeaharju - Pyhävuori



Lakeaharju - Pyhävuori - Lakeaharju .... toukokuussa 2020

Kallioiset maastot ja upeat yksityiskohdat tekivät tämän päivän patikointimatkastani jälleen huippuihanan.

Reitistöä kuvaillaan keskivaativaksi ja sitä se varmaan onkin, itse suosittelen sitä heille jotka ovat tottuneet luonnossa ja kallioilla sekä kivisissä maastoissa liikkumaan.

Reitti on janareitti, eli samaa reittiä takaisin kuin on mennytkin mutta reitin varrelta tuntui löytyvän uutta myös paluumatkallani joten aivan mielelläni kuljin tällä kertaa reitin edestakaisin. Koko reittini pituus oli hiukan yli 16 km mutta reittiä voi mennä pätkissäkin, lähtemällä eri kohdista matkaan tai vaikka menemällä vain esim joko Pyhävuoren parkkiin autolla tai kellaripuron läheisyydessä kulkevalle tielle jättäen autonsa ja siitä edeten. Näin oli monet tehneetkin tänään.

Suosittelen reitiksi heille jotka haluavat reitiltä haasteita. Reitti itsessään palkitsee sinne lähtijän monimuotoisuudellaan ja onhan Pyhävuorta sanottu Pohjanmaan Koliksi. Olen mielelläni samaa mieltä sen koettuani.

Tänään käärmeitä kohtasin kolmessa kohdin mutta jälleen päätin niiden kanssa että kuljemme omia reittejämme 😀



















































Kommentit